Asunnon ostajan ja myyjän tietopankki

Asianajotoimisto Alfa Oy

Tämä on Asianajotoimisto Alfan talojuristien blogi, jota kirjoittavat asianajajat Tiina Koskinen-Tammi ja Leena Laurila.

Ilmoittaudu maksuttomiin webinaareihimme Tilaa maksuttomia oppaitamme

Kuka korvaa liukastumisvahingot?

Etelä-Suomen alkutalvi on ollut räntäsateen, lumen ja vesisateen vuorottelua, mikä saa kadut ja pihat ajoittain hyvin liukkaaksi. Useimmiten jalankulkijan liukastumisesta selviää onneksi pienin kolhuin, mutta joskus liukastuminen voi johtaa vakavaankin loukkaantumiseen. Kiinteistön omistajan tai haltijan kannattaakin huolehtia pihan ja vastuulleen kuuluvan katualueen liukkaudentorjunnasta, ettei joudu korvaamaan liukastumisvahinkoja.

Katujen ja jalkakäytävien kunnossapitovastuu

Katujen ja yleisten alueiden, kuten torien, aukioiden ja puistojen, kunnossapidosta vastaa asemakaava-alueella pääsääntöisesti kunta (laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta).  

Jalkakäytävien kunnossapidosta asemakaava-alueella vastaa lain mukaan sen tontin omistaja tai haltija, jonka kohdalla jalkakäytävä on. Kiinteistön haltijan tehtävänä on pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä kulkukelpoisena poistamalla jalankulkua haittaava lumi ja jää sekä huolehtimalla liukkauden torjunnasta. Lisäksi kiinteistön haltijan on poistettava keväisin hiekoitushiekka/-sora jalkakäytävältä. Kiinteistön haltija vastaa myös tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta.

Kunta voi myös ottaa vastuulleen osan jalkakäytävien talvikunnossapidosta. Esim. Tampereen kaupunki hoitaa joidenkin pientaloalueiden jalkakäytävien talvikunnossapidon.

Piha-alueiden kulkuväylien ja oleskelualueiden kunnossapito ja liukkauden torjunta kuuluu kiinteistön omistajalle tai haltijalle, esim. taloyhtiölle tai omakotitalossa yksityishenkilölle. Taloyhtiön on huolehdittava siitä, että esim. rakennuksiin johtavilla kulkuväylillä ja parkkipaikalla voi liikkua turvallisesti. Omakotitalossakin omistajan on huolehdittava siitä, että mahdolliset vierailijat pääsevät kulkemaan talolle turvallisesti. Liikekiinteistöjen, kuten kauppakeskusten, osalta huolehtimisvelvollisuus korostuu, koska niissä on paljon kävijöitä.

Vahingonkorvausvelvollisuus

Jos liukkaudentorjunnasta ei ole huolehdittu lainkaan tai siitä ei ole huolehdittu riittävästi, kunnossapitovastuussa oleva taho on vahingonkorvausvastuussa aiheutuneista vahingoista, kuten mahdollisista henkilövahingoista.

Korvausvastuuta voidaan sovitella tai siitä voi vapautua, jos vahingonkärsijä on itse myötävaikuttanut vahinkoon tai aiheuttanut vahingon esim. käyttämällä keliin täysin sopimattomia kenkiä, tai jos voimakas humalatila on vaikuttanut vahinkoon. Ylivoimaiset sääolosuhteet voivat vapauttaa kiinteistön omistajan vahingonkorvausvastuusta, mutta tämä edellytys täyttyy harvoin.

Liukastumisvahinkoja on käsitelty korkeimmassa oikeudessa asti. Ennakkopäätöksissä on korostettu kiinteistön omistajan vastuuta. Liukkaudentorjunnasta on huolehdittava tarvittaessa myös yöaikaan.

KKO 1995:69 Jalankulkija oli vahingoittunut sunnuntaiaamuna 10.4. kello 6.45 kaatuessaan kaupungin vilkasliikenteisellä kadulla, jolla tiedettiin olevan jalankulku- ja ajoneuvoliikennettä myös yöaikaan, olevalla jäisellä hiekoittamattomalla suojatiellä. Suojatien liukkaus oli johtunut edeltäneen yön pakkasesta ja aamuyöllä sataneesta alijäähtyneestä vedestä. Kaupunki oli ryhtynyt katujen kunnossapitotöihin tapahtumapäivänä kello 7 aamulla. Kaupunki kadun kunnossapitäjänä oli korvausvastuussa jalankulkijalle aiheutuneesta vahingosta.

KKO 1997:151 Asunto-osakeyhtiön omistaman talon katolta oli auringon lämmön vaikutuksesta valunut syöksytorvea pitkin jalkakäytävälle vettä, joka oli pakkassään johdosta jäätynyt. A oli yöllä noin kello 1 liukastunut jäätyneessä kohdassa ja loukkaantunut. 

Syöksytorvesta valuvan sulaveden jäätyminen pakkasyönä jalkakäytävälle ei ollut ennalta arvaamatonta. Asunto-osakeyhtiö ei ollut näyttänyt, että liukastumista estävän hiekan pysyminen jalkakäytävällä olisi vallinneissa olosuhteissa ollut mahdotonta. Aluetta, joka oli jäätynyt, ei ollut rajattu puomein tai osoitettu muulla varoitusmerkillä. Tämän vuoksi asunto-osakeyhtiö oli vastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta.

Kiinteistön omistaja/haltija vastaa sen alueella tapahtuneista liukastumisvahingoista. Liukkaudentorjunnan laiminlyönti voi johtaa jopa rikossyytteeseen vamman-  tai kuolemantuottamuksesta.

Taloyhtiön on syytä sopia huolellisesti pihan hoidosta ja liukkaudentorjunnasta huoltoyhtiön kanssa. Laiminlyönti voi johtaa yhtiön johdon (isännöitsijä ja hallituksen jäsenet) rikosoikeudelliseen vastuuseen. Vaikka liukkaudentorjunnasta on sovittu huoltoyhtiön kanssa, taloyhtiö on ensisijaisessa korvausvastuussa vahingosta vahingonkärsijään nähden. Jos huoltoyhtiö on laiminlyönyt sopimuksen mukaiset tehtävänsä, taloyhtiö voi esittää korvausvaatimuksen edelleen huoltoyhtiölle sopimusrikkomuksen perusteella. 

Pienissä taloyhtiöissä pihaa saatetaan hoitaa talkootyönä, mihin sisältyy yhtiön kannalta riskejä. Jos taloyhtiössä on sovittu, että osakkaat hoitavat itse talvikunnossapidon talkootyönä, tähän suostunut osakas ei voi vaatia yhtiöltä korvausta liukastumisvahingosta. Sen sijaan muita kohtaan taloyhtiö vastaa liukastumisvahingoista.

KKO 1995:169. Asunto-osakeyhtiön osakkaat olivat sopimansa mukaisesti noudattaneet järjestelyä, että muun ohella pihan hiekoittamisesta kustannusten säästämiseksi huolehtivat osakkaat talkootyönä. Yhtiön ei katsottu olevan järjestelyyn suostuneelle osakkaalle vastuussa vahingosta, joka oli aiheutunut tämän liukastumisesta yhtiön hiekoittamattomalla pihatiellä.

Kulkuväylien kunnossapito kuuluu ns. korostuneen huolellisuusvelvollisuuden piiriin, minkä vuoksi liukastumisvahinkoihin sovelletaan käännettyä todistustaakkaa. Liukastumisjutuissa alueen kunnossapidosta vastaavan tulee osoittaa toimineensa liukkaudentorjunnassa riittävän huolellisesti. Liukastuneen ei siis tarvitse osoittaa, että jalkakäytävä oli liukas, vaan riittää, että osoittaa liukastuneensa kyseisessä paikassa. Tämänkin näyttäminen voi olla hankalaa, jos paikalla ei ole todistajia. Jos liukastumisesta aiheutuu vahinkoa, kannattaa vahingonkärsineen dokumentoida tapahtumat ja vahingot (esim. lääkärinlausunto) mahdollisimman hyvin. Kyseisen jalkakäytävän tai muun alueen kunnossapidosta vastaavan tahon voi selvittää kunnasta. 

Jos kunnossapitovastuullinen on ollut huolimaton, vahinkoja korvataan tämän vastuuvakuutuksesta. Jos kukaan ei ole aiheuttanut vahinkoa huolimattomuudellaan, vahingonkärsijän mahdollinen tapaturmavakuutus korvaa vahinkoja.

 

  

<< Palaa edelliselle sivulle


Jaa sivu somekanavissasi: