Seurasin toukokuussa Rakennuskulttuurikeskus Piirun facebook live -lähetystä aiheesta ”Vanhan talon ostajan tarkistuslista –teemailta”. Lähetyksessä loistava perinnerakennusmestari Anne Uosukainen kertoi vanhojen omakotitalojen tyypillisistä rakenteista, niiden ominaisuuksista ja ongelmista sekä korjaamisesta. Esitys oli erinomainen. Rauhallinen, asiallinen ja suvaitsevainen vanhan talon ominaispiirteitä ja erilaisia puolia kohtaan, jopa rakastava. Erilaisiin rakenteisiin ja materiaaleihin liittyvä nostalgia nousi esille esimerkiksi vanhojen sähkökatkaisijoiden kohdalla. Vanhat talot ovat tällaisia, niillä on tyypilliset ominaisuutensa ja se tulee vain huomioida käytännössä. Uosukainen neuvoi: ”Etsiessäsi taloa, tiedä mitä tarvitset ja mistä et voi tinkiä. Jos et löydä sopivaa vanhaa, osta uusi. Tulee halvemmaksikin.”
Myös asianajajalta usein kysytään mitä pitäisi muistaa tai osata ennen vanhan talon ostamista. Perusteena kysymiselle on silloin kokemuksemme talokauppariidoista ja kerromme silloin, millä toimenpiteillä tai menettelyillä talokauppariitoja voisi mielestämme välttää. Vastaamme, että selvittämällä kaupan kohteen kuntoa etukäteen, käyttämällä asiantuntijoita, tekemällä pätevä kuntotarkastus ennen kauppaa ja kirjaamalla kauppakirjaan vastuunjakoa koskevia ehtoja. Piirun esityksen johdosta mietin, että voisiko meidän oppimme unohtaa täysin ja ”mennä tulta päin” vain talon rakenteisiin ja rakenneratkaisuihin liittyvillä ohjeilla ja tehdä siten onnistuneen talokaupan, joka ei riitaudu myöhemmin. Joskushan on hyvä kyseenalaistaa vanhat ”totuudet”. Onko lakimiehillä mitään virkaa riitojen välttämisessä, olisiko tähän otettavissa joku ihan muu lähestymiskulma kuin laki?
Mitä jos keskitytään vain rakennukseen ja sen ominaisuuksiin, mitä ne sitten etukäteen esillä ollessa ovatkaan tai ovat vasta myöhemmin vastaan tullessaan? Jos maakaarta ja myyjän virhevastuuta koskevia pykäliä ei olisikaan edes olemassa. Tai vaikka ne olisivatkin olemassa, mitä jos niitä ei mitenkään noteerattaisi eikä ostaja missään tapauksessa miettisi voisiko myyjän saada vastuuseen jostakin eikä esittäisi tälle mitään vaatimuksia. Silloin ei syntyisi riitaa kun sitä ei aloitettaisi. Jos talossa tulisi vastaan vikaa, yhteyttä ei otettaisi lakimieheen vaan – perinnerakennusmestariin tai muuhun vastaavaan siitä, miten talo korjataan. Eli miten esillä oleva ongelma ratkaistaan käytännössä.
Vaikka olisi ostanut omakotitalon, jossa tulee kaupan jälkeen vastaan vaurioita, vikoja tai puutteita, mikään pakkohan ei ole reklamoida myyjälle eikä vaatia tältä mitään. Kukaan ei osaa sanoa, paljonko tällä tavalla menetteleviä talon ostajia on. Reklamoimattomuus voi johtua esimerkiksi ostajan ja myyjän sukulaisuussuhteesta tai muusta henkilösuhteisiin liittyvästä syystä, jolloin ei kehdata tai voida reklamoida suhteiden pilalle menemisen uhalla. Reklamointi voi olla joskus jollekin ostajalle myös jonkinlainen maineriski erilaisista syistä, jolloin sitä ei siitä syystä tehdä. Kyse voi olla joskus ehkä myös taitamattomuudesta, ettei ehkä ymmärretä, että voisi reklamoida tai että siihen olisi perusteltu syy. Ehkä kamalin tilanne on, jos reklamoimattomuus johtuu siitä, ettei ostajalla ole homeloukun kaltaisen hyvin vaikean tilanteen vuoksi voimavaroja reklamointiin vaikka oikeussuojan tarve erityisesti olisikin olemassa.
Muuten on vaikea sanoa, mikä olisi syy olla reklamoimatta. Voisiko se realistisesti olla vain asenne, että ”en reklamoi, tuli mitä tuli”? Kun ostaa vanhan niin vanhan saa ja pitää kestää kaikki se mitä sen myötä vastaan tulee. Tänä päivänä moni talonostaja on aika valveutunut ostajan oikeuksista, vaikka käsitykset myyjän virhevastuun sisällöstä eivät aina loppujen lopuksi täysin oikeita olisikaan. Tällöin ainakin tutkitaan se, onko ongelmatilanteessa mahdollista reklamoida.
Asenne olla reklamoimatta merkitsee luultavasti sitä, että ostaja on etukäteen kuitenkin valmistautunut kauppaan perehtymällä vanhoihin taloihin ja hankkimalla niistä asiantuntemusta tai että ostajalla on niistä itsellään jo aiempaa realistista kokemusta. Tällöin asiantunteva kuntotarkastus tai muu asiantuntija-avun käyttö on hyvin tärkeää. Ostajalla on tällöin ymmärtävä ja hyväksyvä asenne vanhoihin taloihin ja hän on virittäytynyt samalle aaltopituudelle niiden mahdollisten vikojen kanssa.
Lisäksi oletettavaa on, että reklamoimattomuuden asenne edellyttää myös taloudellisen puskurin tai vararahaston olemassaoloa tai lainarahoituksen saamisen mahdollisuutta korjaamisen kustannusten kantamiseksi. Tällöin ikäviin yllätyksiin on mahdollista reagoida omin voimin ilman, että vaurioiden korjaaminen vaatii rahan saamista jostakin muualta ts. myyjältä.
Tällaisten edellytysten täyttyessä on aivan mahdollista unohtaa maakaari ja päätyä vanhan talon omistajaksi ilman huolta tulevasta riidasta. Kun vaan on siihen oikein asennoitunut.