Oikeudenkäymiskaaren (OK) 21 luvun säännösten mukaan riita-asian häviäjä maksaa voittajan kulut (sekä omat kulunsa). Jos kantajan vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi, saavat kantaja ja vastaaja pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa jompaakumpaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Näiden oikeudenkäyntikuluvastuun pääsääntöjen lisäksi tärkeään asemaan on viime vuosina noussut myös riita-asiassa esitettyjen sovintotarjousten merkitys. Kyseisistä OK:n säännöksistä löytyy nimittäin säännös myös siitä, että jos voittanut asianosainen on aloittanut oikeudenkäynnin ilman, että vastapuoli on antanut siihen aihetta eli on käytännössä aloittanut tarpeettoman oikeudenkäynnin, hän on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Kyseiseen sääntöön liittyen on annettu kaksi nimenomaan kiinteistökauppariitaoikeudenkäyntejä koskenutta ennakkopäätöstä, KKO 2008:52 ja KKO 2022:56.
Ennakkopäätösten vahvistama oikeusohje on, että jos vastaaja (myyjä) tekee ennen oikeudenkäyntiä tai jopa vasta sen aikana sovintotarjouksen/-tarjouksia, jonka/jotka kantaja (ostaja) hylkää sekä kantaja jatkaa oikeudenkäyntiä, tuomioistuimen päätyessä asian lopputuloksena sovintotarjouksen summan kanssa samanlaiseen tai lähelle samaa summaa olevaan tuomioon, on oikeudenkäynti ollut turha tuon lopputuloksen saavuttamiseksi, koska kantaja olisi saanut saman rahan sovinnolla ilman oikeudenkäyntiäkin. Silloin kantaja saa toki tuomittavan hinnanalennuksen (tai muun vaaditun hyvityksen), mutta hänet voidaan määrätä korvaamaan kuitenkin vastaajalle (myyjälle) tämän oikeudenkäyntikulut. Tällöin oikeudenkäynnin nettolopputulos kantajalle voi hyvinkin painua miinukselle ja oikeudenkäynti muodostuu hänelle tappiolliseksi. Tällainen lopputulos kannattaa ostajan pyrkiä tietystikin välttämään.
Vastaajan (myyjän) sovintotarjouksilla on näin ollen suuri merkitys oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden kannalta. Mainittujen ennakkopäätösten perusteella on kiinteistökauppariidoissa selvää, että oikeuskäytäntö ohjaa siihen, että myyjäosapuolen kannattaa tehdä asian aikaisessa vaiheessa ostajalle sovintotarjouksia, joilla hän nostaa ostajaosapuolen kynnystä ryhtyä oikeudenkäyntiin. Ostajan puolestaan kannattaa vakavasti harkita myyjän sovintotarjousten hyväksymistä, sillä sovintotarjouksen hylkääminen kasvattaa ostajalle oikeudenkäynnistä aiheutuvaa kuluriskiä.
Onko kantajan sovintotarjouksilla merkitystä?
Onko sitten kantajan (ostajan) sovintotarjouksilla vastaavaa merkitystä oikeudenkäyntikuluratkaisun kannalta? Voiko kantaja vedota oikeudenkäyntikulujen korvaamisratkaisun kannalta siihen, että olisi osaltaan ollut sopimalla juttua oikeudessa vaadittua pienemmällä summalla ennen oikeuteen menoa, mutta myyjä ei ole siihen suostunut? Tällaisia tulkintoja on kantajan/ostajan puolelta esitetty eri oikeudenkäynneissä ja sovitteluissa. Eli ostaja vetoaa siihen, että hän olisi ollut valmis tulemaan osaltaan sovintoneuvotteluissa ennen oikeudenkäyntiä vastaan ikään kuin ”hyvällä” sovintotarjouksellaan ja nostaa sitten kuitenkin kanteensa isomman vaatimuksen suuruisena.
Kantajan (ostajan) ja vastaajan (myyjän) asemissa ja taktikointimahdollisuuksissa on tässä mielessä selkeä ero: kantajan (ostajan) asemaa oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvoitteiden kannalta arvioidaan aina verrattuna siihen, minkä suuruisena/sisältöisenä hän on kanteensa oikeudessa nostanut. Edellä mainittu OK:n säännös puhuu oikeudenkäynnin aloittamisesta (”jos voittanut asianosainen on aloittanut oikeudenkäynnin…”), joka tarkoittaa vain kantajaa (ostajaa), koska kantaja aloittaa oikeudenkäynnin, ei vastaaja. Vastaavaa säännöstä ei vastaajaa koskien ole olemassa. Kantajan kannalta tärkeä hetki on kanteen nostamisen hetki, eli vaatimus tulee kannetta nostettaessa mitoittaa mahdollisimman oikein, jotta se menestyisi mahdollisimman suurelta osin.
Jos kantaja vaatii kanteessa 1000 euroa, arvioidaan oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuutta suuntaan tai toiseen suhteessa tuohon summaan ja sen menestymiseen oikeudessa. Jos kantaja on ennen oikeudenkäyntiä tehnyt sovintotarjouksen osaltaan tyytyä sovintoratkaisuna 600 euroon, ei hän tällöin voi oikeudessa tuohon sovintotarjoukseen vastaavalla tavalla vedota kuin myyjä, jos kuitenkin nostaa kanteen 1000 euron suuruisella vaatimuksella. Silloin, jos kantaja/ostaja kokee todennäköiseksi tai hyväksi jutun lopputulokseksi mainitun 600 euroa, hänen tulee tehdä sovinto tuolla summalla tai nostaa kanteensa tuon summan suuruisena.
Lue lisää sovintotarjousten vaikutuksesta oikeudenkäyntikuluriskiin aikaisemmin kirjoituksistamme:
KKO: Sovintotarjouksen vaikutus oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuteen