Kirjoitimme maaliskuussa blogiin tämän vuoden Sisäilmastoseminaariesityksemme "Valesokkeli oikeudessa" juridisesta osasta (linkki). Seminaarikirjan artikkeliimme saimme mukaan valesokkelin rakennustekniseksi asiantuntijaksi Tampereen Ammattikorkeakoulun lehtori, diplomi-insinööri, rakennusarkkitehti Pekka Väisälän. Pekan luvalla julkaisemme tässä hänen rakennusteknisen osionsa valesokkelista.
Yleisesti valesokkeliksi kutsutaan rakennetta, jossa sokkelin ulkopinta nousee kuorena lattiapinnan yläpuolelle. Seinärakenne lämmöneristyskerroksineen jää tämän muodostuvan ulkokuoren taakse. Usein näissä rakennuksissa julkisivupintana on tiiliverhous, mutta lauta- ja levyverhouksetkin ovat mahdollisia.
Tavallinen syy valesokkeliin päätymiseen on ollut halu saada rakennuksen lattia lähelle maan pintaa, jolloin rakennukseen ei tarvitse kiivetä portaita, ainoastaan astuminen matalalle porraslaatalle riittää. Julkisivupinta ei ole voinut alkaa heti maan pinnasta, joten sen alaosaan on tarvittu korotuksena valesokkeli. Helpon kulkemisen lisäksi rakennus on saatu vaikuttamaan matalammalta ja ”virtaviivaisemmalta”. Teknisinä perusteina valesokkeliin päätymiseen ovat olleet mm. maanvaraisen lattian saaminen reunoiltaan lämpöisemmäksi ja puuelementtirakentamistekniikan vaatimat useammat seinän alajuoksukerrokset. Valesokkeliratkaisut ovat usein olleet aikoinaan ns. hyvän rakennustavan mukaisia. Niihin liittyviä riskejä ei rakennusaikana tunnistettu riittävästi.
Valesokkelirakenteita käsitellään yleensä melko yksinkertaistetusti. Todellisuudessa rakenteet muodostavat aina kokonaisuuden, johon kuuluu perustamistapa ja perustuksen tyyppi, maanpinnan korkeus rakennuksen ulkopuolella, salaojitus, alapohja ja sen alustäyttö sekä seinärakenteet mukaan lukien julkisivuverhous. Näiden yhdistelminä syntyy lukuisa määrä erilaisia variaatioita, joiden perusteella määräytyy, kuinka isoja riskejä tilanteeseen liittyy. Valesokkelirakenteita on tehty sekä puu- että kiviainesrunkoisiin ulkoseiniin. Pientaloissa puurungot ovat kuitenkin tavallisempia ja siten niiden ongelmat ovat useimmin kiinteistökauppariidan kohteina. Valesokkelirakenteen vaurioitumisriskin arviointi ja tilanteen tutkiminen sekä korjausten suunnittelu ovat aina osaavan ammattilaisen työtä.
Rakenteeseen syntyy ongelmia, jos siihen kertyy pitkäaikaisesti kosteutta, joka ei pääse kuivumaan. Valesokkelirakenteessa seinän alaosa on tyypillisesti hyvin lähellä maan pintaa tai jopa sen alapuolella. Rakennuksen ulkopuolelta rakenteeseen imeytyy vettä, sitä voi kulkeutua seinän alaosaan myös julkisivun sisäpintaa pitkin. Rakenteen alaosa kastuu, mutta ei pääse kuivumaan ja rakenne vaurioituu. Vaurioitumisriski on pienempi, jos seinä lähtee vasta lattian pinnasta ylöspäin, maan pinta on lattiaa selvästi alempana, rakennus on hyvin salaojitettu ja sokkelin pinta suojattu imeytyvältä kosteudelta. Kosteusrasitus vaihtelee rakennuksen eri kohdissa, joten vaurioitakaan ei aina esiinny koko rakennuksessa.
Kuvassa valesokkeli. Ulkopuolen sokkelin yläreuna on ulko-ovien kynnystä ja lattiapintaa korkeammalla.